Jeiii!
Tää viikko on menny pitkälti ihan pyllylleen paria valopilkkua lukuunottamatta: tiistaina pääsin katsomaan KCn syyskokoelman näytöstä ja tänään olin ekaa kertaa assaroimassa.
KC:n syksyn kokoelma, joka kulkee otsikolla Pop Art, oli kyllä aika kiva, näytöksessä demottiin väri ja muutama leikkaus, lisäksi esiteltiin valmiita malleja. Kokoelma kiteytyy lyhyeen, pitkään ja keskipitkään leikkaukseen ja jokaiseen oli myös vähän omanlaisensa värjäystekniikka. Hyvin liiketyömäistä ja kaupallista tyyliä, melko yksinkertaista, siis siinä mielessä että pienillä muutoksilla voi poiketa rutiineista. Mieleen jäi sellaisia asioita, kuin erilaisista jaoista aloittaminen ja pointti, että missä leikkaa (asiakkaan takana vai sivulla, liikkuuko leikkauksen edetessä ja vai pysytteleekö kokoajan takana).
Tänään olin sitten assarina Sebastianin näytöksessä. Yhden värin pääsin levittämään, pesin tukkia ja pääsin vähän pohjatöissä avustamaan. Tää oli sit jotain aivan muuta, kuin nuo KCn näkemäni näytökset (viime keväänä ja nyt). Valtavia, erikoisia kampauksia (ja kun sanon valtava, tarkoitan sitä! Yhdellä tytöllä oli niin valtava tukka, että sinne olisi voinut muuttaa pieni perhe asumaan - ja koko päivänä ei käytetty yhden ainoaa lisäkettä tai valkkia!) tyyliin "Pharaos of Form". New Yorkilainen korusuunnittelija Pamela Love oli yhteistyössä näitä tyylejä ollut luomassa, ja on ilmeisesti myös suunnitellut koruja, joita sitten Sebastian-kampaamoihin tulee myyntiin. Oli hienoa nähdä, miten näytös esivalmisteluineen kootaan kasaan ja kiva oli myös nähdä jotain uutta ja erilaista. Taas sai paljon ideoita kampauksiin, koulussa kun mennään pitkälti klassisella sileää, suoraa, viimeisteltyä -linjalla. En sano, että se olisi huono, mutta hyvä nähdä erilaisia tyylejä. :) Pari kampausta tänään oli kyllä ihan sellaisiakin, että haluan jollekin kokeilla, vaikkeivät ihan kaupalliseen tyyliin menekään, eli eivät ole ihan baarikampauksia. :) Mutta kreppirauta ja hellä tupeeraus pehmeällä harjalla on ystävä. :)
Värit on Sebastianillakin nyt maanläheisiä, "tyvikasvu" saa näkyä. Leikkaukset on selkeästi teknisempiä kuin mihin oon tutustunut, tai ehkä vain oli enemmän omanlaisia tekniikoita. Tiedä siitä sitten, mutta ei ainakaan aloittelijalle niin helppoa omaksua kuin KC:n kokoelman melko simppelit ja helposti haltuun otettavat leikkaukset. Mutta varmaan on merkkien ja kokoelmien konseptitkin vähän eri. Ihanaa silti nähdä monenlaista. :)
Lisää näitä, on se vaan hienoa päästä katselee kun oikeesti ammattilaiset näyttää taitojaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti